30.1.2010

Edellisestä päivityksestä on kulunut aikaa tietoteknisten ongelmien vuoksi, mutta nyt yritetään taas uudella innolla. Paljon on reissattu paikasta toiseen ja lapinhaukut ovat päässeet veneilyn makuunkin. Yhteiselo Peppi-kissan kanssa sujuu mallikkaasti. Kuvia otsikon alta löytyy kuvia viime vuodelta ja jatkossa toivottavasti taas tiheämmin. Oikein hyvää alkavaa vuotta 2010!

16.5.2009

Päivittäjä on laiskistunut mutta täällä ollaan edelleen. Kesä on tulossa ja lapinhaukut saavat nauttia raikkaasta ilmasta lekotellen ja luita mutustellen. Joutsenet ovat taas löytäneet pesärantansa ja auringonpaisteinen ilma on hellinyt meitä jo jonkin aikaa. Haminassakin käytiin vierailemassa.

18.12.2008

Iloista Joulunaikaa kaikille kävijöille. Joulutervehdyksemme löydät täältä. Ensivuonna jatketaan uusilla kujeilla, nyt hiljennytään joulurauhaan!

15.8.2008

Juhannuksena päästiinkin ihan erilaiselle mökille kun isäntäväki vuokrasi sellaisen. Uitiin ja nautiskeltiin hyvästä ilmasta. Muuten kesä meni katsellessa kun täällä häärättiin häitä. Käytiin mökillä löhöilemässä ja ulkoiltu on aina miten kelit on sallineet.

22.5.2008

Kesää odotellaan. Kevät toi lumen alta hirvenjalkoja, jotka ovat herrrkullisia. Pihamaalla on mukava myllätä ja lintua hyörii jos jonkinlaista. Yksinäinen kurki ja joutsenpariskunta ovat muuttaneet rantaan mutta koirat eivät osoita mielenkiintoa niitä kohtaan, emäntä ennemminkin. Peppi haaveilee pihalle pääsystä ja on aina varppina ovella kun lappalaiset lähtee lenkille tai kirmaamaan pihamaalle.

22.1.2008

Lauma sai vahvistusta lokakuussa kun perheeseen muutti pienen pieni Peppi-maatiaiskissa. Alku sujui sihisten ja haukkuen mutta nyt ovat lapinkoirat ja kissa yhtä suurta onnellista perhettä. Tayca juhli 5-vuotissyntymäpäiviään perheen parissa marraskuun 7. päivä. Joulu toi pojille ihkauudet heijastinliivit ja paljon herkkuja. Seuraa saatiin Haminasta asti kun vanhaherra Turre ja nuorison edustaja Unto-lapinkoira viettivät joulunsa savon sydämessä. Vuosikin vaihtui nopeaan ja ihan huomaamatta  ja Rusca täytti neljä vuotta 7. tammikuuta. Onnea myös sisaruksille!

16.8.2007

Paljon on tapahtunut vuoden aikana; Nykyinen asuinpaikkamme on Lapinlahdella ja täällä saamme mellastaa vapaana ja nauttia maaseudun rauhasta sekä puhtaasta ilmasta. Reissuja ollaan tehty pääasiassa Haminaan ja mökille. Viimeisimpänä Rusca lähti kasvattitapaamiseen Forssaan 12.8. ja näki lähes kaikki sisaruksensa siellä. Tapaaminen oli oikein mukava ja leppoisa vaikka sade meinasi hieman häiritä. Onneksi saatiin vähän poutaa ja kuvia sisaruksista sekä äidistäkin voi katsella galleriasta. Suuri kiitos Erjalle! Muutama päivä tämän jälkeen nautittiin vielä mökillä helteestä ja uitiin myös koko kesän edestä.

11.9.2006

Emäntä pakkasi meidät perjantaina autoon ja suuntasi nokan kohti Haminaa. Haminassa painittiin Unton kanssa ja käytiin pitkillä lenkeillä. Turrekin sai vähän leikkiseuraa ja kaikilla oli mukavaa. Sunnuntaina palattiin takaisin ja matka meni rauhallisesti. Rentouttava viikonloppu.

3.7.2006

Tayca ja Rusca tapasivat Unton (Turnukan Untamo) ensimmäistä kertaa ja riemua riitti. Rusca leikki innoissaan ja unohti olevansa aikuinen koira. Koko viikonloppu vietettiin mökillä ja päästiin myös testaamaan uusi aitta. Lämpö ja auringonpaiste hellivät, uni maistui ja koirat nauttivat toistensa seurasta.

26.6.2006

Juhannus sujui leppoisissa merkeissä, reilusti ulkoilmasta nauttien ja hyvin syöden. Otto ja Nanna -lapinkoirat sekä heidän ihmisensä Sari ja Tero tulivat kylään tänne Savon Sydämeen. Tayca pääsi harjattavaksi ja koirasta hävisi melkein puolet turkin mukana. Ruscan karvanlähtö ei ollut ihan niin hurjaa mutta harjattiinhan sekin. Nyt onkin sitten mukavampi nauttia kesästä.

3.6.2006

Rusca aloitti kotitokon muutama viikko sitten ja hienosti menee. Kesää odotellaan kosteahkossa säässä, mutta talviturkitkin on jo sentään heitetty.

19.4.2006

Pääsiäisloma on takana ja se meni mukavasti Haminassa. Oltiin seurana vanhaherra-Turrelle ja nautittiin lomasta. Kiitos ylläpidosta Haminaan! Eilen Rusca pääsikin terveystarkastukseen ja silmät sekä polvet todettiin terveeksi. Virallisia lonkka- ja kyynärlausuntoja odotellaan.

28.2.2006

Pari muuttoa takana mutta vihdoin aloillaan. Tayca aloittaa taas agilityn ja Ruscan kanssa päästään tokoilemaan toukokuussa.

9.1.2006

Lomat on vietetty ja ollaan Espoossa jälleen. Kaunis kiitos Haminaan koirahoitajille. Taycalla ja Ruscalla oli lokoisat oltavat! ;)

7.1.2006

"Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan.." Rusca täytti kaksi vuotta ja vietti synttäreitään Haminassa, emännän vanhempien hyvässä huomassa.

24.12.2005

Joulu vietettiin maalla rentoutuen ja lumesta nauttien.

26.11.2005

Saatiin ensilumi Espooseen ja pojat pääsivät peuhaamaan. Lumi ihmetytti taas pitkästä aikaa mutta kivaa oli.

7.11.2005

Tayca 3-vuotta! Paljon onnea Taycalle!! Tayca sai maksalaatikkokakkua ja nakkeja, njam.

28.8.2005

Lähdettiin viikonlopuksi Haminaan. Perjantaina mennessä piipahdettiin Loviisassa. Ilma oli oikein leppoisa ja raitista ilmaa nautittiin urakalla. Käytiin katselemassa upeita maisemia ja nautittiin luonnonrauhasta.

21.8.2005

Viikonloppu meni mökkeillessä, pojat saivat kunnolla raitista ilmaa ja emäntä sai pakkasen täyteen mustikoita.

13.8.2005

Päivä kului mukavasti näyttelyn merkeissä. Tayca oli turistina ja Rusca pääsi kehään asti. Tavattiin myös Ruscan ihana velipoika sekä puolisisko. Selvittiin näyttelystä ilman sadetta ja päivä oli kaikinpuolin mukava. Kiitokset Oton ihmisille kyydistä ja seurasta.

25.7.2005

Lapinhaukkujen kesäloma sisälsi paljon uimista ja riekkumista vapaana. Oltiin mökillä ja reissattiin muuallakin Suomessa viikon verran. Tayca palasi emännän kanssa kotiin mutta Rusca jäikin pariksi viikoksi maaseudun rauhaan.  

26.6.2005

Lapinhaukut viettivät juhannuksen emännän vanhempien luona mökkeillen. Uimassakin kävivät ja saivat nauttia leppoisasta ulkoilmasta oikein hyvässä hoidossa.

14.5.2005

Lapinhaukut ovat muuttaneet Espooseen. Kotisivuille on tulossa uudistuksia kunhan emäntä ehtii. Siihen menee kyllä vielä jokunen tovi. Haukut ovat sopeutuneet hyvin uuteen kotiin ja lenkkeilyä harrastellaan nykyään lähimetsissä samoillen. Mikäpä sen mukavampaa ;o)

7.1.2005

"Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..."

Ruscan vuoro synttäreille, onnea! Rusca täytti tänään 1 vuoden ja tarjolla oli aamupalaksi maksalaatikkokakkua nakeilla höystettynä, njam.

11.-16.11.2004

Poppoo lähti reissun päälle kohti pohjoista Savoa. Lapinhaukut pääsivät nauttimaan vapauden ja ensilumen riemusta. Samoiltiin luonnossa ja nautittiin lomasta täysin siemauksin. Suurenmoiset kiitokset taas Sarille, Terolle ja Otolle kyydityksistä ja seurasta ;o)

7.11.2004

"Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..."

Tayca täytti tänään kaksi vuotta. ONNEA! Viikonloppu vietettiin Haminassa ja Tayca ja Rusca pääsivät sienimetsälle. Juoksivatkin itsensä ihan uuvuksiin ja pääsivät jopa kuralätäköihin painimaan. Olihan mukavaa.

18.10.2004

Lauantaina 16.10 Startattiin kohti Rautavaaran lappalaispäiviä Sarin, Teron ja Oton kyydissä. Illalla saavuttiinkin Rautavaaralle ja mentiin hotelliin yöksi. Sunnuntaina lähdettiin varsinaiseen syyspäiväpaikkaan Metsäkartanolle ja osallistuttiin näyttelyyn Oton ja Ruscan voimin. Tayca toimi hienosti kannustusjoukoissa. Rusca sai hienosti EH:n. Kiitokset Sarille ja Terolle kuljetuksesta, seurasta ja avusta!!

9.9.2004

Ruscan kasvattajalta saimme eilen uutisen, että hän on saanut kennelnimen Cimulin. Ruscan virallinen nimi on nyt siis Cimulin Tervarekku. Hurjasti onnea tätäkin kautta! Kaikki pojat lähtivät tänään mökille.

20.8.2004

Tayca aloitti agilityn ja ensimmäiset treenit olivat tänään. Harjoittelu meni vähän esteiden nuuhkimiseksi, mutta kaikki harjoitellut esteet tuli suoritettua. Homma tuntui mukavalta ainakin näin ensikerralla ja toivottavasti Tayca innostuu, että jatketaan sitä vielä alkeiskurssin jälkeenkin.

18.8.2004

Rusca oli tänään sekä eilen mätsärissä Herttoniemessä. Eiliseltä tuli sininen nauha ja tänään Rusca oli sinisten pentujen toinen ja sai oikein pokaalin. Kumpanakin päivänä oli aika sateista, mutta mätsäreissä ei onneksi pahemmin sadellut, pientä tihkuttelua vain.

15.8.2004

Oltiin viikonloppu mökillä ja koirat saivat taas nauttia raikkaasta meri-ilmasta. Eilen käytiin mätsärissä Jumalniemessä ja Rusca sai punaisen nauhan. Muita sijoituksia ei valitettavasti saatu, vaikka Rusca veti parhaimman esityksensä. ;o) Mätsärin päätteeksi käytiin Hallahelmenissä peuhaamassa ja pojilla olikin tosi kivaa.

9.8.2004

Oltiin koirapuistossa koko porukalla, jotta saatiin vähän puhtia pois. Näin lämpimillä ilmoilla energiaa ei onneksi hirveästi olekaan. Sitten käytiin Taycan kanssa Agilitytestissä ja se meni hienosti läpi, eli alkeiskurssilla ollaan. Tayca käyttäytyi kuin enkeli. Alkeiskurssia on neljä kertaa ja sen jälkeen jatketaan jos innostusta riittää ja laji on mieleinen.

21.7.2004

Pojat pääsivät mökille melkein kahdeksi viikoksi ja nauttivat olostaan. Käytiin veneilemässä ja nuuhkittiin meri-ilmaa. Mikäs sen mukavampaa. Aurinko paistoikin melkein koko ajan. Pojat pääsivät kotiin tullessaan uimaan. Rusca ui ensimmäistä kertaa ja tuntui nauttivan viileästä vedestä. Ensin uiminen ei kiinnostanut, mutta sorsat saivat Ruscan veteen ja poikahan ui kuin vanha tekijä.

3.7.2004

Kauhea vesisade oli koko päivän, mutta pentunäyttelyyn oli lähdettävä kun oli ilmoittauduttukin. Pakattiin kamat reppuun ja lähdettiin Ruscan kanssa (emäntä ja Rusca) näyttelyyn. Oltiinkin ihan uitettua koiraa kun päästiin näyttelypaikalle Tuomarinkartanoon. Teltta vaan pystyyn ja koiraa kuivaamaan. Ihan hyvä tulikin. Rusca oli PU2 ja sai KP2:n. Nähtiin samalla Ruscan sisko Mette (Teelikamentten), joka olikin oikein nätti ja pärjäsi hienosti. Onnea Mette! Olipa kiva nähdä!

24.-27.6.2004

Lähdettiin koko porukan voimin mökille juhannukseksi. pojat nauttivat maaseudusta täysin siemauksin ja piipahdettiinhan me Kennel Hallahelmenissäkin. Oli taas niin kivaa peuhuseuraa että. juhannus meni mukavasti ja aurinko paistoi koko ajan

19.6.2004

Lähdettiin koko perheen voimin Järvenpäähän mätsäriin. Tayca ei osallistunut, mutta toimi hienosti tukijoukkona. Ilma oli oikein kaunis ja Rusca saikin punaisen nauhan. Tavattiin Cinna Mopsikin ensimmäistä kertaa ja siinä riittikin tuhinaa. Cinna oli hienosti sinisten pentujen kolmas ensimmäisessä mätsärissään. Onnea Cinna!

17.6.2004

Tuomarinkartanossa oli hyväntekeväisyysmätsäri ja päätettiin osallistua. Niin teki muutama muukin. Pentuja oli yli sata. Rusca sai sinisen nauhan ja sinisten kehässä oli sellainen tungos (yli 50 pentua) ettei siinä paljon esiinnytty, mutta onneksi ilma oli ihan nätti. Tavattiin paljon uusia tuttavuuksia ja monta lapinkoiraa!

10.6.2004

Oltiin Ruscan kanssa mätsärissä Helsingissä, Munkkiniemessä. Rusca voitti siniset pennut ja tuli hienosti BIS-6. Saatiin hyvää treeniä tulevaan pentunäyttelyyn, joka on heinäkuussa. Kaunis kiitos taas Otto-lapinkoiran ihmisille Sarille ja Terolle, jotka heittivät meidät kotiin! Kiitos myös mätsärin järkkääjille PiHu Dogs ry:lle, hienot palkinnot ja hienosti meni vaikka oli paljon koiria. Pentujakin yli neljäkymmentä.

9.6.2004

Tänään aloitettiin Taycan kanssa Tokoagi. Erittäin mielenkiintoinen laji. Tayca oli hienosti hengessä mukana ja teki mielellään temppuja. Poika on rauhoittunut kovasti Ruscan tulon jälkeen.

6.6.2004

Kotisivut ovat vihdoin saaneet uuden ulkoasun. Oikein hyvää kesää kaikille!

27.5.2004

Oton ihmiset ottivat meidät taas kyytiin ja päästiin Ruscan kanssa Kauniaisiin mätsäriin. Ilma oli kaunis ja Rusca tuli sinisten pentujen neljänneksi. Pentuja oli yli kaksikymmentä, eli aika kivasti meni. Rankka vesisade alkoi juuri sinisten kehän jälkeen, eli ei juurikaan kastuttu, onneksi. Kivaa oli taas. Kiitos Tero ja Sari!

26.5.2004

Saatiin tänään uusi kaveri Otto-lapinkoirasta, jonka mukavat omistajat nappasivat meidät kyytiin ja kuskasivat Espooseen mätsäriin. Rusca oli punaisten pentujen kolmas ja taas saatiin roppakaupalla oppia. Sattuipa vielä kiva ilmakin.

23.5.2004

Tayca ja Rusca lähtivät emännän matkassa keskiviikkona Haminaan pitkäksi viikonlopuksi. Ruscan kuonolla hipsutteli ensimmäinen punkki, joka ei ollut ehtinyt vielä tarttua kiinni, onneksi! Torstaina oltiin Agi-kotkan mätsärissä Tavastilassa ja Rusca tuli sinisten pentujen ensimmäiseksi ja oli BIS-6. Perjantaina ostettiin pojille punkkipannat ja lauantaina tultiin takaisin kotiin. Mukava reissu. Tavattiin taas paljon uusia koiria ja ihmisiäkin.

16.5.2004

Tänään Rusca oli toisessa mätsärissään ja sai punaisen nauhan. Punaisten kehä meni hienosti aina silloin kun tuomari ei katsonut, hyvä me! Jatketaan siis harjoituksia. :o)

13.5.2004

Ruscalla oli eka mätsäri. Kivaa oli vaikkei pärjättykään. Ruscakin seisoi välillä oikein hienosti ja siitähän se lähtee kun saadaan lisää harjoitusta. Ensimmäinen junamatkakin tuli tehtyä ja mentiinhän me ratikallakin, eikä tuo pentu kyllä näytä pelkäävän mitään ;o)

10.5.2004

Viikonloppu vietettiin rauhallisissa merkeissä kotosalla. Miika auttoi vähän Ruscaa hampaitten vaihdossa. Tosin yhtään ei irronnut, mutta varmasti heiluvat nyt enemmän. Kohta on eturivi paljasta ientä. Näkyyhän sieltä kyllä jo uusiakin tulevan. Yhtään ei vielä ole saatu talteen. Taycalta kun saatiin aikoinaan 5 hammasta muistoksi.

7.5.2004

Hampaat irtoavat (siis Ruscalta) viimeinkin. Eturivistö on siis lähtenyt harvenemaan, katsotaan kauanko kestää että on uudet hampaat suussa ;o)

3.5.2004

Wappuviikonloppu vietettiin rauhallisesti mökillä. Käytiin sunnuntaina piipahtamassa Hallahelmen kennelissä penturiekkujaisissa Ruscan kanssa. Tavattiin siellä myös suloinen Landseerin pentu Lauri, joka oli vasta vajaa kolmekuinen.

28.4.2004

Rusca sai tänään tehosterokotukset, eli parin viikon päästä voidaan alkaa touhuta oikein urakalla. Painoa oli jo 6,8 kg. Poika oli oikein reipas koko ajan, eikä edes huomannut piikkejä. Hyvin meni!

26.4.2004

Eppu ja Ada tulivat kylään ja mentiinkin koko porukalla koirapuistoon. Meno olikin sen mukaista ja kivaa oli. Sinne ilmestyi muitakin koiria ja loppujen lopuksi sopuisaan porukkaan mahtui 8 koiraa. Mahtavaa!

25.4.2004

Tänään oltiin tutustumassa Match Show meininkiin Keravalla. Nähtiin paljon koiria ja muutama tuttukin. Harjoitusmielessä käytiin vähän katselemassa ja muutaman viikon päästä saa Ruscakin osallistua.

12.4.2004

Rusca lähti emännän matkaan pääsiäiseksi ja touhua riitti. Käytiin moikkaamassa Hallahelmen tiibettiläisiä ja kivaa oli. Rusca oli kuin kotonaan. Muuten vietettiinkin pääsiäistä Haminassa emännän vanhempien luona. Kataankin tutustuttiin lähemmin ja kiusattiin vähän Turrea ja Ranea. Reissu meni mukavasti ja kylläpä Tayca olikin innoissaan kun saavuttiin kotiin. 'Pikkuveljen' poissaolo kun aiheutti hieman ruokahaluttomuutta...

6.4.2004

Tänään tuli postissa kummallekin karvakuonolle uudet valjaat. Kylläpäs oli kiva käydä lenkillä ja pennulle valjaat onkin ihanteelliset. Ihan kuin olisivat nauru naamalla kävelleet...

4.4.2004

Eilinen päivä meni puusavotassa mökillä ja illalla pääsivät pojat riekkumaan Hallahelmen kennelin tiibettiläisten kanssa. Rusca oli kuin kotonaan, vaikka nämä olivatkin ensimmäiset treffit. Tayca osoitti hieman mustasukkaisuuden merkkejä, mutta hyvin meni. Seuraavalla kerralla annetaankin Ruscan ja Martan painia ihan kaksin, etteivät isommat häiritse.

31.3.2004

Tänään saatiin Ruscalle ensimmäinen rokotus ja hienosti meni. Vähän jännitti uusi paikka aluksi, mutta eihän se piikkiä edes huomannut. Hampaat ja kivekset oli ok, ell kehui tarkaksi ja terhakaksi pojaksi. Painoakin jo 5,2kg.




 

 

© Marianne Judin                                                                                            Materiaalin kopioiminen on kielletty!